lauantai 16. marraskuuta 2013

Muumien valvominen

Muumit valvovat 24h pe ja la välisenä yönä. Kololle tulimme kello kuusi illalla ja tarkoitus on valvoa kahdeksaan saakka aamulla.

Ensin kävimme kaupassa hakemassa pitsatäytteitä ja vaahtokarkkeja. Kololle tulimme tekemään pitsat.



Tämän jälkeen pelattiin mm. rappakaljaa, pokeria, aliasta... Ja paksupupua =)



Välillä käytiin myös pihalla virkistäytymässä ja leikkimässä taskulampuilla

 
Kello kuuteen saakka ollaan pysytty hereillä. Ollaan käyty tekemässä tikkupullaa ja tällä hetkellä on menossa otsapokka. Väsymyksen huomaa ehkä siitä kuinka vaiketa on keksiä onko koripallo tai tikkaat. Värejäkään ei enää muista kaikkia mahdollisia. Mutta ketään ei ole tarvinnut vielä herätellä, vaikka vuorotellen jokainen onkin väsyneempi.
 

 
Viimeisen tunnin aikana alkaa väsymyksen jo todella huomaamaan. Pokerin peluun pienillä tauoilla penkillä maakaaminen on suosittua ja panoksien puuttumisesta tai korttien ottamisesta saa huomauttaa hyvin usein. Peli on muutenkin hyvin paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa kuin 12 tuntia aikaisemmin. Lisäksi huomiona on tullut että väsyneenä ääni menee ja on kylmä.
 
Viimeinen puoli tuntia vain odoteltiin ajan kulumista. Mutta tavoite saavutettu ja kukaan ei nukahtanut. Nyt hyvää yötä (vai päivää?)
 
Muumit
Eetu, Arttu, Janne, Roope ja Pauliina
 
Huom . Juttu on todella kirjoitettu valvoneena, joten älkää välittäkö kirjoitusvirheistä ja epäloogisista lauseista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti