Kokoontumis- ja retkipaikat



KOLO

Loimaan Savisten viikkotoiminnan kokoontumispaikka on Hirvikosken keskustassa, Loimaan evankelisen kansanopiston vieressä sijaitseva Kolo. Aiemmin kansanopiston saunana toiminut rakennus valmistui partiokäyttöön vuonna 1981. Koloa on remontoitu ajan saatossa useampaan otteeseen muun muassa vuosina 1987, 1992 ja 2002. Viimeisimmässä remontissa uusittiin sähköt ja wc:t. Nimitykset "poikien puoli"(sisäänkäynti päätyterassilta) ja "tyttöjen puoli" (sisäänkäynti sivuterassilta) ovat peräisin saunan ajoilta. Kololla on myös retkivarustevarasto. Kolon ympärillä ollut vanha kuusikko hakattiin vuonna 2009.
Kolon osoite: Opintie, 32210 LOIMAA.




RIIHI

Loimaan Savisten Tuki ry:n omistama viihtyisä Riihi sijaitsee Haaralla, Aittamäen kartanolta vuokratulla maa-alueella. Vanhan riihen hirsikehikosta vanhempainyhdistyksen talkootyönä rakennettu retkikämppä valmistui käyttöön vuonna 1998. Puuhella ja upea muurattu takka tuovat kodikasta lämpöä talvisiinkin yöretkiin. Parvella on nukkumatilaa 6-8 hengelle. Riiheltä on myös nuotiokatos ja käyttövesi saadaan lähteestä.

Ajo-ohje Riihelle: Valtatie 9:ää Loimaalta Tampereen suuntaan noin 7 kilometriä, vähän Laarimäen puutarhan (vasemmalla) jälkeen kääntyy oikealle metsään soratie. Tienpäässä on riista-aidan portti. Soratietä ajetaan reilu kilometri, jonka jälkeen lähtee oikealle metsään polku. Riihi löytyy polun päästä noin 100 metrin jälkeen.   


MÖRSKÄ

Kojonkulmalla sijaitseva Mörskä on 1800-luvulta peräisin oleva hämärä, pikkuinen mökki. Mörskän pihalle on rakennettu laavu ja nuotion ympärillä olevat penkit on uusittu. Sisällä kamarissa on kerrossängyt ja kamiinalämmitys. Tupakeittiössä on puuhella. Sähköjä ei ole. Jotkut ovat sitä mieltä, että paras partiotunnelma löytyy Mörskältä!
Mörskän osoite: Inkiläntie (noin) 280, KOJONPERÄ, LOIMAA




LAAVU

Lippukunnan uusin retkipaikka on Laavu, joka rakennettiin talkoilla vuonna 2004 Jorma Helmin lahjoittamien entisen navetan kattotuolien varaan. Kololta noin 3 kilometrin päässä sijaitseva Laavu soveltuu hyvin päivä- ja iltaretkikohteeksi ja sinne on helppo tehdä pyörä- tai patikkaretki.
Laavun osoite: Seppäläntie 




AITTA

Loimaan Seurakunnan omistamalla Sovirinteen Aitalla, Loimijoen rantatien varrella, Saviset aloittivat partiotoiminnan yli 30 vuotta sitten. Aitalle kokoonnutaan edelleen muun muassa perinteisille joulutulille ja Yrjönpäivänä.
Aitan osoite: Loimijoenrantatie (noin) 126, 32210 LOIMAA.