tiistai 18. helmikuuta 2020

Tervetuloa Loimaan Savisten Tuki ry:n vuosikokoukseen

Hei partiolaisen vanhempi, isovanhempi, läheinen tai muuten vaan partion ystävä!

Perinteikkään partiolippukunta Loimaan Savisten taustalla toimii Loimaan Savisten Tuki ry. Tuki ry:n tehtävänä on ihan sääntöihinkin kirjattuna monin tavoin tukea aatteellisesti ja taloudellisesti lippukunnan toimintaa ja parantaa sen toimintaedellytyksiä. Tukeminen on käytännössä varainhankintaa, tapahtumien järjestämistä, kokoontumispaikkojen kunnossapitoa, varusteiden huoltoa ja hankintaa sekä Savisten toiminnan kannalta tärkeiden vakuutusten hankkimista ja kustantamista. Ehkä näkyvin Tuki ry:n toiminnan muoto on järjestää yhdessä lippukunnan kanssa joulumyyjäiset ja siihen liittyvät talkoot. Jatkossa Tuki ry:n puitteissa on mahdollisuus organisoida vaikkapa kursseja tai muita tapahtumia, tehdä julkaisuja, ottaa kantaa ja tempaista – melkeinpä mitä vaan, kunhan se tukee lippukunnan toimintaa. 

Haluammekin nyt kutsua Sinut mukaan Loimaan Savisten Tuki ry:n toimintaan! Yhdessä voimme tehdä partiotoiminnasta Loimaalla ja Savisissa entistä laajempaa ja vaikuttavampaa. Samalla tuemme ja olemme lähellä omien lastemme tärkeää harrastusta. Mukaan pääsee vaikkapa tulemalla keskiviikkona 4.3. klo 19 vuosikokoukseen, jonka yhteydessä suunnittelemme tulevaa. Kokous pidetään lippukunnanjohtajan Tarja Järvenpään kotona Kauhanojalla (Hämeentie 231, Loimaa). Olet lämpimästi tervetullut! Ja jos haluat lisätietoja,  soita rohkeasti tai lähetä viesti. 

Partioterveisin, kymmenvuotiaan partiopojan äiti,

Tarja Mäki-Punto-Ristanen
Loimaan Savisten Tuki ry:n puheenjohtaja
puh 050 525 3660
tarja.maki-punto@iki.fi


*** LOIMAAN SAVISTEN TUKI RY  ESITYSLISTA  *** 
Sääntömääräinen vuosikokous
keskiviikkona 4.3.2020 klo 19.00
Tarja ja Tomi Järvenpäällä (Vanha Hämeentie 231, Loimaa)

1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen
Puheenjohtaja Sihteeri Pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat

 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

3. Käsiteltävät asiat
3.1. Vuosikertomus vuodelta 2019
3.2. Tilinpäätös vuodelta 2019 ja toiminnantarkastajien lausunto
3.3. Vastuuvapauden myöntäminen vanhempainneuvostolle
3.4. Jäsen- ja liittymismaksuista sekä mahdollisista ylimääräisistä jäsenmaksuista päättäminen 
3.5. Toimitsijoille mahdollisesti maksettavista palkkioista päättäminen
3.6. Talousarvio vuodelle 2020
3.7. Toimintasuunnitelmasta päättäminen vuodelle 2020
3.8. Vanhempainneuvoston jäsenten lukumäärästä päättäminen  (puheenjohtaja ja 5-10 jäsentä, toimikausi on 2 vuotta)
3.9. Vanhempainneuvoston puheenjohtajasta ja muista erovuoroisten sijaan valittavista jäsenistä päättäminen
3.10. Toiminnantarkastajien (2) ja varatoiminnantarkastajien (2) valinta
3.11. Toimintasuunnitelma 2020
3.12. Vanhempainneuvoston tai yhdistyksen jäsenten tekemien ehdotusten käsitteleminen

4.   Kokouksen päättäminen