Tapahtuipa eräänä
maaliskuisena viikonloppuna, että Loimaan Savisten Riihelle kokoontui joukko
sudenpentuja, oli jo perinteeksi muodostuneen Sudarihässäkän aika!
Perjantai-ilta
aloitettiin kämpälle saavuttuamme majoittumisella, eli telttojen pystytyksellä.
Telttapaikkojen vähäisyydestä johtuen sovimme, että Menninkäisten sudenpennut
majoittuivat kämppään sisälle, Savisten ottaessa teltat haltuun. Teltan
pystytys eteni toisen teltan osalta hyvin siihen saakka, kun maakiiloja olisi
tarvittu: niiden huomattiin jääneen kololle. Toinen teltta oli hiukan jäljessä
pystytyksessä, ja kohta huomattiin sen pussista puuttuvan kiilojen lisäksi myös
kaksi kulmakeppiä. Niin kiilojen kuin kulmakeppien kohdalla turvauduttiin
tilapäisvälineisiin. Onneksi puunkaatolupa alueelle on, eikä metsästä puut heti
lopu. Osa kulmista saatiin myös puihin kiinni, eikä kaikkia kiiloja tarvinnut
melko jäiseen maahan hakata.
Telttojen noustua
pystyyn ja tavaroiden löydettyä paikkansa siirryttiin iltapalalle, tarjolla oli
halsterilla paahdettua leipää ja makkaraa, jota hyvällä halulla nautimme.
Iltapalan päälle lauloimme nuotiolauluja ja kuulimme BP:n viimeisen viestin
partiolaisille, jonka jälkeen ilta päättyi sisaruspiiriin.
Kipinävuorot oli jaettu
aikuisille, joten sudenpennuille oli unta luvassa. Erityisesti nuorempien
sudenpentujen teltta hiljeni nopeasti, ja pian perässä vanhemmatkin sudarit
nukahtivat. Suurin ääni taisi lähteä aikuisten iltanuotiolta…
Lauantaiaamu
aloitettiin aamupalalla, lipunnostolla ja aamujumpalla, jolla lämmiteltiin
pakkasyön jäykistämiä paikkoja. Aamujumpan jälkeen lähdettiin kiertämään
rasteja, joissa opittiin partiolaisen perustaitoja, ja vähän jotain muutakin.
Ensiapurastilla
kerrattiin perusensiapua, haavojen sitomista, hätänumeroon soittamista ja onnettomuustilanteessa
toimimista.
Solmurastilla oli
valittavana kaksi erilaista punostyötä, joista samalla jäi muisto retkestä.
Yksi vaihtoehto perustui munkinnyöriin, eli ystävyyden solmun harjoitteluun.
Toinen, makrameetyyppinen punos perustuu merimiessolmun tekoon, eli
perussolmuja harjoiteltiin molemmissa tapauksissa.
Puukkorastilla tehtiin
kiehisiä, jotka jätettiin kämpälle odottamaan tulevia käyttäjiä ja helpottamaan
heidän tulentekoaan. Samalla kerrattiin puukon käyttöön liittyviä asioita,
turvallisuutta ja tekniikkaa.
Jousipyssyrasti oli
rasteista odotetuin, ja mieleen jääneinkin jälkipuheiden perusteella. Saimme
vieraaksemme muinaisaseiden harrastajan, joka ohjasi jokaisen ryhmän tekemään
yksinkertaisen jousipyssyn - tosin moderneista osista,
sähköputkesta, ilmastointiteipistä ja narusta. Tehtyä jousta päästiin
kokeilemaan, ja jokainen sudenpentu sai pikakurssin jousiammuntaan.
Valmistuksen ohessa tuli rautainen tietopaketti jousesta, muinaisaseista ja
metsästyksestä esi-isien aikaan.
Rastien kierron jälkeen
olikin jo lounasaika, ruokahalusta päätellen aamupäivä oli ollut tehokasta
toimintaa. Ruuan jälkeen purettiin teltat ja muu kalusto, joka siinä vaiheessa
oli mahdollista purkaa. Telttojen purun ja pakkauksen jälkeen sudenpennut
ryhtyivät vielä viimeiseen puuhaansa, vapaana olevien aikuisten aloittaessa
tavaroiden siirtämisen tien varteen kuljetusta varten. Lapset jaettiin kahteen
ryhmään, joissa he suorittivat ryhmähenkeä kehittäviä tehtäviä. Toisessa
tehtävässä muodostettiin kolmijalkaisia ryhmiä, joiden piti kiertää määrätty
reitti. Toisessa tehtävässä ylitettiin vettä rajallisen kellukemäärän avulla.
Näiden tehtävien
suorittamisen ja kaluston pakkauksen ohella aikuiset paistoivat lettuja, joiden
syömiseen siirryttiin, kun tehtävät tulivat valmiiksi. Sen jälkeen olikin aika
laskea lippu ja kokoontua sisaruspiiriin. Rinkat selkään ja kotia kohti,
monenlaisia kokemuksia rikkaampana!
Kirjoittanut retken johtaja Sami Laaksonen
