keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Aattohartaus 24.12. klo 16 Kanta-Loimaan kirkossa


Savisten johtajat kantavat kolehdin. Hartauden jälkeen KAIKKI NYKYISET JA ENTISET SAVISET kokoontuvat pääeteiseen, josta lähdemme sankarihaudalle laskemaan kynttilät.

Joulutulet 23.12. klo 19


Yksi  vanhimmista ja perinteisimmistä tapahtumista Loimaan Savisissa on

JOULUTULET

23.12 klo 19.00

Paikkana on Sovirinteen aitta, joka sijaitsee Hirvikoskella (Loimijoenrantatie) vanhaa Pappilaa vastapäätä.

Tilaisuus kestää n. 1 tunnin ja sinä aikana leikitään, lauletaan, nauretaan ja katsellaan johtajien tekemää ohjelmaa.

Pukeudu lämpimästi ja ota mukaan muki lämpimälle juomalle, valonlähde sekä rauhallista joulumieltä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Joulumyyjäiset 1.12. klo 12 seurakuntatalolla


Perinteisesti ensimmäisenä advettina pidetään Savisten joulumyyjäiset. Paikkana on seurakuntatalo ja myynti alkaa kello 12.
Ennen myynnin alkua uudet sudenpennut antavat partiolupauksensa.

Tule hakemaan joulunleivonnaiset, -koristeet, karjalanpiirakat ja kranssit sekä tapaamaan tuttuja kahvikupposen vierellä.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Muumien valvominen

Muumit valvovat 24h pe ja la välisenä yönä. Kololle tulimme kello kuusi illalla ja tarkoitus on valvoa kahdeksaan saakka aamulla.

Ensin kävimme kaupassa hakemassa pitsatäytteitä ja vaahtokarkkeja. Kololle tulimme tekemään pitsat.



Tämän jälkeen pelattiin mm. rappakaljaa, pokeria, aliasta... Ja paksupupua =)



Välillä käytiin myös pihalla virkistäytymässä ja leikkimässä taskulampuilla

 
Kello kuuteen saakka ollaan pysytty hereillä. Ollaan käyty tekemässä tikkupullaa ja tällä hetkellä on menossa otsapokka. Väsymyksen huomaa ehkä siitä kuinka vaiketa on keksiä onko koripallo tai tikkaat. Värejäkään ei enää muista kaikkia mahdollisia. Mutta ketään ei ole tarvinnut vielä herätellä, vaikka vuorotellen jokainen onkin väsyneempi.
 

 
Viimeisen tunnin aikana alkaa väsymyksen jo todella huomaamaan. Pokerin peluun pienillä tauoilla penkillä maakaaminen on suosittua ja panoksien puuttumisesta tai korttien ottamisesta saa huomauttaa hyvin usein. Peli on muutenkin hyvin paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa kuin 12 tuntia aikaisemmin. Lisäksi huomiona on tullut että väsyneenä ääni menee ja on kylmä.
 
Viimeinen puoli tuntia vain odoteltiin ajan kulumista. Mutta tavoite saavutettu ja kukaan ei nukahtanut. Nyt hyvää yötä (vai päivää?)
 
Muumit
Eetu, Arttu, Janne, Roope ja Pauliina
 
Huom . Juttu on todella kirjoitettu valvoneena, joten älkää välittäkö kirjoitusvirheistä ja epäloogisista lauseista...

keskiviikko 6. marraskuuta 2013


Savisten seikkailijat ja tarpojat ovat lauantaina 9.11. myymässä kalentereita Loimaan kaupoissa. 

K-Citymarket klo 10-14
Prisma klo 10-16

Kalenterin hinta 7€.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Savitaipaleen tulokset

Savitaival kisattiin Niinijoella 26.10. Ilmojen haltija ei tänä vuonna ollut suopeana, joten kisa oli todellinen SAVItaival. Partiolaisia ei kuitenkaan sade liikaa haitannut vaan kisa saatiin hyvin kilpailtua.

Kiitos kaikille kisailijoille ja rastihenkilöille!
Onnea Pöllöille kisan voitosta!

Tulokset

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Savitaival 2013

Savitaival 2013 kilpaillaan la 26.10. Niinijoella. Kisakeskuksena toimii Heikinpirtti.

Aikataulu
8.30 kisakeskus avataan 
8.50 ilmoittautuminen päättyy 
9.00 avajaiset ja lähtö 
15.-16.00 vartioiden arvioitu maaliintuloaika  

Kisaan ilmoittautuneet vartiot

Numero
Nimi
Lippukunta
11
Muumit
LoSa
12
Ykkösketju
LoSa
13
Sinkut
Losa
14
MNM-TVB
LoSa
15
Nasut
MeMe
16
Filepihvit
MeMe
17
Pöllöt
AlJy


Ennakko-ohje on lähetetty ilmoittautuneille vartioille.

Lisätietoa Pauliina Laineelta (laine.pauliina.m@gmail.com)

Syyskokous su 27.10.

Syyskokous pidetään sunnuntaina 27.10. kello 10 kololla.
Tule päättämään vuoden 2014 budjetista ja toimintasuunnitelmasta. Lisäksi valitaan lippukunnanjohtaja ja hallituksen jäseniä.

Tule vaikuttamaan tai ainakin nauttimaan kahvista!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Syyskirkko to 26.9. Virttaalla

Loimaan alueen lippukuntien yhteinen syyskirkko Virttaan kirkossa torstaina 26.9. klo 18. Saavuthan paikalle noin klo 17:45. Partioasu! Myös vanhemmat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Tilaisuuden jälkeen LoSan uudet seikkailijat ja tarpojat antavat partiolupauksensa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Kanoottikeikaus la 31.8.


Heti toimintakauden aluksi mennään melomaan päiväksi. Tapahtuma on koulutuksellinen, joten mukaan kannattaa lähteä vaikket aikaisemmin olisikaan melonut.  Melontapäivä on tarkoitettu tarpojille ja sitä vanhemmille
Ilmoittautumiset Jaakko Anttilalle anttila.jaska@gmail.com tai ilmoittautumisen yhteydessä ke 28.8. Ilmoittautumisessa myös tarkempia tietoja.

Partioon ilmoittautuminen ke 28.8. klo 18 kololla


Kaikki uudet ja vanhat sudarit, seikkailijat, tarpojat, samoajat ja johtajat tulkaa keskiviikkona 28.8 klo 18 kololle. Sovitaan ryhmien kokoonpanot ja kokoontumisajat. Jollet pääse paikalle, mutta olet halukas tulemaan partioon ota yhteyttä: Pauliina Laine, laine.pauliina.m@gmail.com, 050 316 8953

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Vänskapille lähtö perjantaina 19.7. klo 5:30 kololta


Varusteluetteloon lisäyksenä on tullut valkoinen lakana antiikkipäivään (tästä tehdään tooga).

Muistakaa ilmoittaa Pauliinalle jäykkäkouristuksen saantivuosi, jos ette sitä vielä ole ilmoittaneet.

Leirin sivuille www.friendshipcamp.dk on päivitetty tietoja. Kannattaa käydä katsomassa

Lisätietoja:
Pauliina Laine
050 316 8953

maanantai 3. kesäkuuta 2013


Tammileiri-XV-logo-pieni

Tammileirille lähtö torstaina 6.6. klo 9:30 kololta.


Vierailupäivästä:
Savisten alaleiri on Täydenkuun Laguuni

Tammileirillä vietetään vierailupäivää sunnuntaina 9.6.2013 kello 12–14. Silloin kaikkien sudenpentujen ja seikkailijoiden perheenjäsenet ovat tervetulleita tutustumaan MikäMikäMaan tunnelmaan!

Ennen vierailulle lähtöä on tärkeä varmistaa missä alaleirissä oman leiriläisen lippukunta majoittuu. Tämä tieto löytyy mm. leiriläiselle postissa tulleesta leiriläisen oppaasta. Samaisesta oppaasta voivat vierailijat irrottaa mukaansa muistilapun, johon tärkeät tiedot leiriläisen ”yhteystiedoista” voi kirjoittaa ylös!

Vierailupäivän aikana klo 12.00 alkaen vierailijat pääsevät omien leiriläistensä opastamina tutustumaan leirialueeseen. Kaikki vierailijat on yhdessä leiriläisten kanssa kutsuttu leirin päättäjäisiin klo 14.00 alkaen, joiden jälkeen vasta alkaa leirin purkaminen. Vierailijat saavat päättäjäisten jälkeen mielellään olla apuna telttojen ja tavaroiden pakkaamisessa lasten omien johtajien antamien ohjeiden mukaan, ja poistuminen leirialueelta alkaa vasta tämän jälkeen eli noin klo 16.00.

Vierailijoille ei ole leirillä tarjolla lämmintä ruokaa, mutta nälissään tai janoissaan ei kenenkään tarvitse olla! Leirialueelle pystytetään vierailupäivän ajaksi useampia kahviloita, joissa myynnissä on erilaisia suolaisia ja makeita herkkuja. Kahviloiden myyntituotto menee partiotoiminnan hyväksi. Vierailupäivän aikana leirin keskustorilla Turun Metsänkävijöiden soittokunta viihdyttää MikäMikäMaan asukkeja ja vieraita! Lisäksi torilla pääsee tutustumaan muun muassa leiriseurakunnan toimintaan ja muihin partiotyötä tukeviin toimijoihin

Vierailijoille tarkoitettu vierailijan opas on ladattavissa Tammileirin nettisivuilta, mutta tässä tärkeimmät muistettavat asiat:

- Selvitä ennakkoon leiriläisen "yhteystiedot" leirillä eli missä alaleirissä leiriläisesi lippukunta majoittuu
- Autojen pysäköinti leirialueen lähellä on ohjattua. Parkkipaikalta on noin kilometrin kävelymatka leirialueelle eli metsässä kävelyyn sopivat kengät ja säänmukainen vaatetus ovat ehdottomat. Leirialueelle ei voi saapua veneellä.
- Leirialueelle ei saa tuoda eläimiä! Tupakointi on sallittu vain merkityillä paikoilla.
- Vierailupäivän aikana leirillä on maksullisia kahviloita, joiden tuotto menee partiotoiminnan hyväksi. Varaa ostoksia varten pientä käteistä rahaa, kortti ei käy.
- Suurin osa osallistujista lähtee kotiin vierailijoiden kyydissä. Osa poistuu yhteiskuljetuksilla.  Kukaan osallistuja ei saa lähteä leiristä ilman ilmoitusta omalle johtajalle. Poistuminen leiristä alkaa vasta, kun leiri on purettu.

Voit tulostaa vierailupäiväoppaan mukaasi: www.tammileiri.fi/images/tiedostot/vierailupaivaopas.pdf

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013



Partioparaati Turussa 5.5.2012

Lähtö kololta klo 12.00
Paluu kololle n. klo 17.00 

Paraatitilaisuus alkaa Turun Tuomiokirkon edustalta klo 14.00, jonka jälkeen marssimme Turun halki aina kaupunginteatterille asti. Siellä odottaa bussi ja limsatarjoilu kaikille marssijoille. Varaudu ottamaan mukaan jotakin pientä evästä paluumatkaa varten.

Pukeutuminen:
- partiotakki, partiopaita tai muu tumma paita
- tummansiniset tai mustat housut tai hame
- huivi
- päähine sudenpennuilla väiski
- päähine seikkailijoilla, tarpojilla ja johtajilla baretti
- (mielellään) tummat kengät

Laita tarpeeksi vaatteita päälipaidan ja housujen alle.

KAIKKI INNOLLA EDUSTAMAAN
LIPPUKUNTAA PARAATIKISAN VOITTOON!!


Paraatiharjoitus
Kolon pihalla torstaina 2.5. klo 18.00
Harjoittelemme kolon pihalla marssimista ja kerromme tarkemmin mitä sunnuntain marssimisesta ja ohjelmasta. Paikalla on myynnissä partiomerkkejä ja lippukunnan paitoja. Lippukunnalla on myös antaa lainaksi muutamia väiskejä ja baretteja, joita voit sovittaa harjoituksissa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

YRJÖNPÄIVÄ


Tiistaina 23.4.2013 klo 18.00 

Lippukunnan laavulla 
(Seppäläntie, ks kartta) 

Ohjelmassa:
Vartioiden ohjelmaa
Ansiomerkkien jako
Letunpaistoa ja mehua

Kaikki Saviset vanhempineen ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!
Seppäläntie 97, kohdalta käänny oikealle ja jatka tietä (n. 1km), kunnes laavu näkyy oikealla metsässä. Autot voi parkkeerata hieman laavusta eteenpäin olevaan pihaan.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

PEIKKORALLI xii 27.4.2013





EMERSUS

Kisassa käsitellään rennosti, mitä on tapahtunut erään paikallisen partiolippukunnan jo kakikymmentä vuotta kestäneen taipaleen aikana. Kisa kisataan kolmen sarjan voimin Hevonlinnan alueella. Kisaan voivat osallistua myös ei-partiolaiset, eli haastakaa muutkin mukaan, esimerkiksi voitte haastaa vanhemmat mukaan.

Sarjoja on kolme
·         Vihreässä sarjassa kilpailee neljästä kuuteen henkilön muodostama seka- tai poikajoukkue, ja kilpailijoiden ikä on 11-15 vuotta tämän vuoden puolella.
·         Oranssi sarja, muuten sama kuin vihreä mutta joukkueen muodostavat tytöt.
·         Valkoisessa sarjassa kilpailee kolmesta viiteen henkilön muodostama sekajoukkue, ja kilpailijoiden ikä on yli 15 vuotta tämän vuoden puolella.

Osanottomaksu on 25€/joukkue.  Kilpailumaksu maksetaan paikan päällä tai jollain muulla sovitulla keinolla.

Kilpailu alkaa klo 9:00

Ilmoittautuminen sähköposti osoitteeseen:antti.holkeri@gmail.com.
Ilmoituksessa pitää olla seuraavat tiedot: joukkueen nimi, lippukunta, sarja, jäsenten nimet, iät, mahdolliset allergiat/sairaudet (laktoosi/diabetes) ja kuka on joukkueen johtajana, sekä hänen sähköpostinsa. Ilmoittautumisen aiheeksi voi pistää, esim. PR ilmoittautuminen (joukkueen nimi).

Ilmoittautuminen päättyy 20.4.2012. Tämän jälkeen osanottomaksu kasvaa 10:llä eurolla ja on ilmoittauduttava viimeistään 23.4.2012.

Varuste- ja tehtävälistat, sekä muut tarkennukset tulevat ilmoittautumisen jälkeen.

Terveisin
Kisan johtaja

Antti Holkeri